Johtaja

Kuoronjohtaja Matti Makkonen

matti-makkonenkuva: Mika Kirsi

Matti Makkonen on valmistunut sellonsoiton sekä säveltapailun ja musiikinteorian opettajaksi Kuopion konservatoriosta, jossa hän opiskeli sellonsoittoa mm. Timo Törmän johdolla sekä sävellystä mm. Pekka Kostiaisen johdolla. Lisäksi hän on opiskellut mm. Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa kuoron- ja orkesterinjohtoa opettajinaan mm. Rita Varonen ja Jorma Panula.

Matti Makkonen on työskennellyt mm. Nova Records Oy:n toimitusjohtajana, Savonlinnan Musiikkiakatemian toiminnanjohtajana, Etelä-Savon säveltaiteen läänintaiteilijana, opettajana Kuopion ja Keski-Suomen konservatorioissa ja Savonlinnan musiikkiopistossa ja taidelukiossa sekä säveltäjänä, -sovittajana, -kapellimestarina ja -tuottajana. Hän on johtanut mm. Kuopion konservatorion nuorisokuoroa, kuopiolaista Kamarikuoro Harmoniaa ja Savonlinnan taidelukion kuoroa.

Matti Makkonen on esiintynyt sellistinä ja kapellimestarina kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa ja Japanissa. Makkonen on säveltänyt mm. vokaali-, kamari- ja näyttämömusiikkia ja hän on vuonna 2017 10-vuotista taivaltaan juhlivan Pielinen Soi festivaalin taiteellinen johtaja. www.mattimakkonen.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s