Savonlinna-kuoro

Korkealaatuista kuoromusiikkia Savonlinnasta!

Savonlinna-kuoro on haasteelliseen musiikkiin keskittyvä ja korkeaan laatuun pyrkivä sekakuoro. Ohjelmistoprofiilimme pitää sisällään niin orkesterisäestyksellisiä teoksia kuin myös eri aikakausien keskeistä a cappella -ohjelmistoa viihdemusiikkiakaan unohtamatta. Kuoroa johti kevääseen 2015 asti Olli Tuunanen. Kuoron uutena johtajana aloitti syksyllä 2015 Mikko Sairanen.

Syyslaulukausi 2016 mukailee pitkälti syksyn 2015 mallia. Marraskuussa esitämme Mozartin Requiemin yhdessä Savonlinnan Orkesterin kanssa Imatralla ja Savonlinnassa. Kapellimestarina toimii Kari Kropsu ja solisteina ovat sopraano Johanna Engelbarth, altto Ann-Marie Heino, tenori Jere Martikainen ja basso Juha Uusitalo. Joulukuussa osallistumme Savonlinnan kuorojen yhteiseen joulukonserttiin sekä esitämme Saint-Saënsin Jouluoratorion yhdessä Esmo ry:n kanssa.
Uusina teoksina alamme harjoitella jo ensi vuotta varten Olli Tuunasen Savonlinna-kuorolle säveltämää messua sekä Aino Ackté -oopperaa, jonka esitämme Suomi100-juhlavuoden syksyllä.

Keväällä 2016 ohjelmistossamme oli Aarioita ja koraaleja Bachin Matteus-passiosta pitkänäperjantaina yhdessä Savonlinnan Orkesterin kanssa Kari Kropsun johdolla ja Vauhdilla vappuun -show vappuaattona yhdessä Savonlinnan Teatterin, Savonlinnan Orkesterin ja Savonlinna Big Bandin kanssa Teemu Takasen johdolla.

Syksyn 2015 esitimme Mozartin Requiemin yhdessä Savonlinnan orkesteriyhdistyksen ja Varkauden laulun kanssa. Kapellimestarina oli Kari Kropsu ja solisteina olivat sopraano Henna-Mari Luolamo, altto Minna Raassina, tenori Ville Salonen ja basso Olli Tuunanen. Joulun alla esitettiin yhteistyössä Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja oopperayhdistyksen ja Savonlinna-kvartetin kanssa Saint-Saënsin Jouluoratorio. Kapellimestarina toimi Matti Makkonen, solisteina sopraano Päivi Pylvänäinen, mezzosopraano Minna Raassina, altto Maiju Vaahtoluoto, baritoni Joonas Asikainen ja tenori Jere Martikainen. Urkuja soitti Maija Teikari.

Vuonna 2014 Savonlinna-kuoro täytti 45 vuotta. Juhlan kunniaksi Savonlinna-kuoro  tarjosi yleisölle joululaulukonsertin, jonka yhteydessä kantaesitettiin Olli Tuunasen säveltämä Kyrie. Savonlinnasalissa pidetyssä 40-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 2009 kuultiin ja nähtiin mm. osia kuoronjohtaja Olli Tuunasen säveltämästä Aurinkotanhusta.  Sanoituksen tähän teokseen laati kuoron bassolaulaja Paavo Koponen ja visualisoinnin Jaakko Martikainen.

Marraskuussa 2013 kuoromme  esitti edellisen vuoden tapaan Savonlinnan Orkesteriyhdistyksen kanssa mahtavan Mozartin Requiem -teoksen Savonlinnan Tuomiokirkossa. Solisteina kuultiin tällä kertaa sopraano Päivi Pylvänäistä, altto Minna Raassinaa, tenori Niall Chorellia ja basso Olli Tuunasta. Konsertin johti Hannu Vesioja.

Edellinen yhtä laaja teos on ollut Kyösti Haatasen Savonlinna-kuorolle säveltämä Jouluoratorio vuonna 2008. Orkesterina Savonlinnan orkesteri, solisteina sopraano Johanna Rusanen-Kartano, altto Maria Kettunen, tenori Tuomas Katajala ja basso Hannu Niemelä. Konsertin johti Hannu Vesioja.

Kuorokuva_Kuvvaamo_original

Kuva: Kuvvaamo Sampo Luukkainen, 10.9.2015


Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi